teoria, metodi ja totuus

nykyvalokuvaus pyörii yleisesti minun ja ammeen ympärillä. minä keskittyn vain minuun tai minuun ja minuun. vai oliko se sinuun ja ehkä vähän ammeisiinkin? kuvissa olet kuitenkin sinä ja minä tai minä ja sinä. hänestä me viis välitämme.

kuvien ruumis on objektivoitu ja kulttuurisesti tuotettu sekä ei-eletty ja elähdytetty. kalmon asteelle en ole vielä ehtinyt ja kehoa en kaipaa. kuvissani kuvistasi esitetty esittää esitettyä esittämässä esitettyä. tämä on äksännen kertaluokan valokuvausta.

ei näin vaan näin:

lauantai 5. helmikuuta 2011

Ostokassitaivasylevä

Etelän Metia keroo Axel Antasin taannoisesta näyttelystä mm. näin:

Selin maiseman edessä seisova hahmo vie ajatukset tietenkin Caspar David Friedrichiin ja muihin romantiikan maisemamaalareihin, joita ovat kommentoineet muutkin nykypäivän valokuvataiteilijat, esimerkiksi Elina Brotherus.
Antas luo suurikokoisiin, syvätarkkoihin kuviinsa omalaatuisen surrealistisen lisäkerroksen valkealla pilvellä: henkilö on hienon näköalan äärellä mutta ei näekään maisemaa vaan jotain aivan muuta. Vai onko hän haihtumassa savuna ilmaan?
Muut teokset jäävät näiden pilvipäiden varjoon.


Ja taiteilija itse poseeraa kuvassaan näin:

  
Yks kake otti myös kuvan:
 
Analyysi: Ajatukset vievät tietenkin Axel Antasiin ja muihin pilvisiin maisemiin.  Yks Kake luo kuvaan omalaatuisen surrealistisen tunnelman Stockmannin ostoskassilla. Hän ei kuitenkaan malttanut olla sotkematta pilviä ostoskassiin. Syntyykö nyt ostosten taivas vai häviääkö yks Kake kaupallisuuden huuruisiin maisemiin? Näkeekö yks Kake eteensä?


4 kommenttia:

  1. Tää on tiukkaa kamaa! En tiedä miten paljon käyt kuvataidekeskusteluja, mutta jonnekin ytimien väliin sä oot syöksymässä. Ainoa puute, joka hoitunee ajan kanssa, on se, että estetiikkasi ei ole vielä vakiintunut - se kun nusahtaa tossa pokkarinkäytössäsi kohalleen, sulla on TM - asia jota kuvataiteilijat etsivät kuin pesukoneeseen kadonnutta sukkaa. On jotenkin loistavaa, että optiset tynnyrivääristymät sun muut eivät estä ilmaisuasi - päinvastoin, se saa välineestä tukea.

    VastaaPoista
  2. greetings from usa, friend!
    you can visit me at:
    http://blog.sina.com.cn/usstamps
    have a good day!

    VastaaPoista
  3. A, kiitos. Kauniisti virkattu. Jälkikäteen voisin selittää, että tässä tehdään kuvia studiomuusikkoperiaatteella: jokainen raita tilauksen mukaisesti. Marc Ribot sanoi, että studiokitaristi, joka kuulostaa itseltään on paska... no joo, yritän kehittää estetiikkaa. Ehkä se tulee jonnekin jos tämä blogi elää yhtä pitkään kuin r-korjaamo.

    tongchen@seattle, http://blog.sina.com.cn/usstamps?? I am sorry, I do not understand Chinese... (if it is written in Chinese)

    VastaaPoista
  4. ...Otso Kantokorpi heitti takavuosina esiin kysymyksen, että missä on harrastelijakäsitetaiteilijat - kuvataiteeseen liittyvä tekemisen riemu näytti hänen mielestään jääneen viisastelijoiden ja itsetehostelijoiden jalkoihin tällä sektorilla. Niinpä hän julisti alkavansa suomen ja luultavasti maailman ensimmäiseksi harrastelijakäsitetaiteilijaksi - jumalauta mikä haaste - harrastelijanahan hän olisi auttamatta kyseenalaistamassa koko touhua!

    Muttamutta, Otson harrasteluduunit jäi tekemättä. Homma jäi puheen asteelle.

    Sä olet paikkaamassa tätä puutetta. Et jumalauta lopeta ennen ku joku taidepuhuja perustelee esteettisen eron käsite-kaken ja professionaalin välillä!

    VastaaPoista